Aktiivisille valokuvaharrastajille ja säännöllisesti valokuvia tulostaville erillinen valokuvatulostin on tarpeellinen hankinta. Erilaisia valokuvatulostimia on markkinoilla runsaasti, joten ennen hankintaa kannattaa käyttää hetki sen pohdintaan, mitä tulevalta valokuvatulostimelta odottaa. Lisäksi on hyvä perehtyä erilaisten tulostimien ominaisuuksiin, jotta voi rajata hankintavaihtoehdot juuri sellaisiin malleihin, jotka vastaavat omia tarpeita.
Omien tulostustarpeiden ja -määrien mahdollisimman tarkka arviointi antaa hyvän pohjan valokuvatulostimen valinnalle. Ominaisuuksia tulostimessa kannattaa mieluummin olla liikaa kuin että juuri se yksi tärkeä ominaisuus, jota olisit tarvinnut, löytyykin vasta astetta paremmasta valokuvatulostimesta. Tämä ei toki tarkoita sitä, että jokaisen kannattaisi aina ostaa ammattilaistason valokuvatulostin varmuuden vuoksi. Usein esimerkiksi valokuvatulostukseen kykenevä monitoimilaite on täysin riittävä valinta harrastuskäyttöön.
Valokuvatulostukseen kykeneviä monitoimitulostimia saa jopa alle sadan euron, kun hyvätasoisen erityisesti valokuvien tulostamiseen optimoitujen tulostimien hinnat nousevat useisiin satoihin euroihin. Mukaan kannattaa myös aina laskea käyttökustannukset. Mustesuihkutulostin tarjoaa parempaa laatua kuvatulosteisiin kuin kalliimmat värilasertulostimet, mutta mustesuihkutulostimen värikasetit tulevat nopeasti vieläkin kalliimmaksi, mikäli tulostaa usein valokuvia ja lisäksi muita tavallisia dokumentteja.
Mustesuihkulla toimiva monitoimilaite sopii siten hyvin kaikkia monitoimilaitteen ominaisuuksia, kuten esimerkiksi skannausta ja kopiointia tarvitseville, jotka eivät kuitenkaan tulosta suuria määriä. Määrien kasvaessa on harkittava joko värilasertulostimen hankintaa tai erillisen mustesuihkuvalokuvatulostimen ja lasertulostimen yhteishankintaa. Kotikäyttöön tarkoitetulla lasertulostimella ei saa koskaan huippulaatuisia valokuvatulosteita, ja monet lasertulostimet eivät edes kykene käsittelemään valokuvapaperia.
Erillisen valokuvien tulostamiseen tarkoitettu mustesuihkutulostin on suositeltavin ratkaisu, mutta kuten sanottua, vähempikin tulostuslaatu voi olla monille riittävä.
Valokuvatulostimissa pikseleillä on merkitystä. Valokuva ei saa tulostuksessa pikselöityä eli muuttua epäselväksi. Valokuvatulostimen teknisistä ominaisuuksista kannattaa tarkistaa, kuinka tarkkoja pikselialueita tulostin kykenee tulostamaan. Esimerkiksi täyden sivun eli A4:n valokuva edellyttää minimissään 2480 x 3508 pikseliä, jotta kuva tulostuu hyvälaatuisena. Laatu voidaan ilmoittaa myös niin sanottuna DPI-arvona, jolloin tässä tapauksessa 300 dpi olisi riittävä valokuvatulostuskyky. Mitä suurempia edellä mainitut luvut ovat, sitä tarkempia ja parempia valokuvatulosteita laitteella voi tulostaa.
Valokuvapaperin käyttö lisää valokuvatulosteiden kustannuksia, mutta vain hyvälaatuiselle valokuvapaperille tulostettuna valokuvat näyttävät teräviltä. Koosta riippuen, yksi valokuvapaperi voi maksaa kymmenestä sentistä useaan kymmeneen senttiin. Mitä kalliimpi on hinta, sitä laadukkaammasta valokuvapaperista on kyse.
Mustekasettien osalta markkinoilla on valokuvapaperien tapaan monenlaatuisia mustekasetteja. Laitevalmistajan alkuperäiset mustekasetit ovat käytännössä ainoat varmat valinnat. Halpakopiomusteiden käyttö voi pahimmillaan aiheuttaa vain vahinkoa ja sotkea tulostimen sisukset sekä itse valokuvatulosteet. Lopputuloksen laatuun ei voi koskaan luottaa, mikäli käyttää jotain muuta kuin alkuperäismusteita.
Valokuvatulostimen hankinnassa kannattaa hieman laskeskella kokonaiskustannuksia, joissa otetaan myös käyttökulut tarkkaan huomioon. Laadusta tinkien voi säästää huomattaviakin summia, mutta kuinka paljon haluaa tinkiä tulostamiensa valokuvien laadusta, on jokaisen itse arvioitava.
Kokemuksia? Lisää kommentti